Tänään rv 11+2.
Lähdetään liikkeelle kaukaa.
Viisi viikkoa sitten oli varhaisultra.
Jännitti istua taas odottamassa aulasssa omaa vuoroa.
Asiaa ei auttanut, että matkalla sisälle meitä tuli vastaan vuolaasti itkevä raskaana oleva nainen miehensä kanssa.
Kauhukuvat piirtyivät mieleen.
Lääkäri kutsui sisään.
Hän näytti tutulta.
Tajusin, että kyseinen lääkäri teki minulle alunalkaen lähetteen lapsettomuuspolille tutkimuksiin.
Kertoessani lääkärille tämän, hän oli iloinen, että meidän polku sai onnellisen lopun.
Vastaanoton aluksi lääkäri kysyi, oliko minulla tiedossa syy, miksi ultraaika oli annettu jo näin aikaisin (6+3).
Sanoin itsekin ihmetelleeni, miksi kutsu ultraan tuli niin aikaisille viikoille.
Ilmeisesti joku polilla on kirjoittanut lähetteen epäselvästi ja sitten seuraava on siitä laskenut viikot hieman pieleen.
Lääkäri varoitti, että voi olla, ettei syke vielä näy ja joudumme tulemaan uudestaan.
Ultratessa syke onneksi näkyi kuitenkin jo <3
Meidän pojasta tosiaan tulee isoveli <3
Meidän rakkaat <3
Vointi on ollu aivan toisenlainen kuin esikoisen raskaudessa.
Pahoinvointi alkoi pian varhaisultran jälkeen.
Huono olo jatkuu puolet päivästä.
Aamupäivästä ei tee mieli lähteä minnekkään, että oksennuksen tullessa voi olla kotona.
Välillä olen istunut suihkun lattialla ja oksentanut, kun kesken aamusuihkun esikoisen kanssa paha olo on yllättänyt.
Esikoisen raskaudessa oksensin ehkä kerran.
Saa nähdä, kuinka tämä jatkuu.
Väsymys on myös iskenyt aika voimalla.
Esikoinen pitää kiireisenä.
Aika juoksee.
Arki kuluu suhteellisen leppoisasti muuten.
Kohta juhlitaan esikoisen 1v synttäreitäkin.
Kohta täältä löytyy taapero, jaiks!
Minne tää vuosi on mennyt?!
Huomenna olisi aamusta niskapoimu-ultra.
Taas yksi jännitettävä asia.
