Kyttäyskeikka

Vietävän viikonloput ja juhlapyhät!
Tuntuu, että juuri silloin, kun pitäis kytätä kierron alkamista ja sen mukaan sovittaa labrakäynti, on suuri todennäköisyys, ettei labrapäivänä mikään toimipiste ole auki.

Tällä kertaa onni oli kuitenkin myötä, HUH! 
Kierto alkoi eilen (hieman etuajassa) juuri sopivasti, että ehdin huomenna labraan ennen perjantain pyhäpäivää ja viikonloppua. 
Toissapäivänä kriiseilin ja pelkäsin, kaikki menee ihan mönkään, jossen pääse oikeaan aikaan verikokeeseen.
Varasin kolme labra-aikaakin, kun yritin ennustaa kierron alkua. 
Nyt pitää muistaa perua ne kaksi ylimääräistä!

Huomenna aamulla siis labraan ja sitten voin aloittaa Femarin kiertopäiville 3-7.
Tajusinpa juuri, että toisinsanoen ensimmäinen lapsettomuushoitokin (OI=Ovulaation Induktio) alkaa huomenna!

Pahoinvointia

Joulu tuli ja meni.
Ähky jäi.
Ja pahoinvointi on vaivannut jo muutaman päivän.
Tein raskaustestin ihan varalta.
Kuukautisten pitäis kylläkin alkaa vasta 5 päivän päästä eli tuskin vielä testissä mitään näkyisikään.
Oli kuitenkin pakko saada kokeilla Clearblue digital -testiä, joita ostin lomareissulta huomattavasti Suomen hintoja halvemmalla.
No, negatiivistahan se näytti.
Tulipahan testattua, miten se toimii.

Luulisin, että syynä voi pikemminkin olla hetki sitten aloitettu Thyroxin-lääke.

Onko kukaan kuullut, että Thyroxinista tulisi haittavaikutuksena pahoinvointia näin alussa??

Kun menet pois

Rakkaan ihmisen lähestyvän poismenon seuraaminen on herättänyt paljon tunteita. 
Surua...
Ikävää jo etukäteen...
Pelkoa siitä, koska kuulemme suru-uutisen...
Kiitollisuutta yhdessä koetuista hetkistä...

Lasta toivoessa yksi pahimmista tunteista on kuitenkin ollut pettymys itseen, omaan kroppaan, tilanteeseen.
Miksei kaikki voinut mennä niin, että olisin raskautunut nopeasti ja helposti?!

Minulle olisi merkinnyt hyvin paljon, että juuri tämä rakas ihminen olisi ehtinyt nähdä meidän lapsemme. <3

Muttakun ei.

Itkettää ja kiukuttaa niin, etten osaa edes sanoiksi pukea.

THE suunnitelma

Tänään se oli, ensimmäinen käynti poliklinikalla.
Aamulla oksetti ja jännitti. 
Maha oli kipeenä ja sekaisin, niinkuin joka kerta kun pitää lääkäriin mennä. 
Ihan sama mistä syystä.

Lääkäri oli onneks kiva, huh! Yks kandikin oli mukana.
Lääkäri teki nopean tutkimuksen ja sit puhuttiin.
Hoitaja antoi myöhemmin seuraavan ajan ja vielä lisäinfoa.

Suunnitelmaksi muodostui:

1) Aloitettiin Thyroksiini, koska kilpirauhasarvo oli kuulemma sen verran korkea, että sitä olisi hyvä saada lääkityksellä laskemaan. Varsinkin näin raskautta toivottaessa. 
Viimeksi arvo oli 3.5 mU/l. 
Tästä lääkityksestä olin iloinen, koska toivoinkin, että se mahdollisesti aloitettaisiin.

2) Lisää (outoja) labroja määrättiin heti seuraavan kierron alkuun. Laitoin itselleni tähän ylös muistiin, mitä niistä luin nopeasti.
– S-FSH eli follikkelia stimuloiva hormoni. Erittyy aivolisäkkeestä ja kiihdyttää munarakkulan kasvua.
– S-LH eli luteinisoiva hormoni. Erittyy aivolisäkkeestä ja aikaansaa munasolun irtoamisen sekä ohjaa keltarauhasen muodostumista.
– S-AMH eli Anti-Muller-hormoni. Varhaisten munarakkuloiden tuottama hormoni. Voidaan käyttää ennustamaan gonadotropiinivastetta koeputkihedelmöityshoidossa.
– S-E2 eli estradioli. Munasarjan munarakkulan tuottama hormoni. Voidaan käyttää osoittamaan munarakkulan kasvua munarakkulastimulaation aikana.
– Keliakia vasta-aineet

3) Femar 2,5 mg aloitetaan seuraavan kierron päiville 3.-7., jolla pyritään varmistamaan munarakkulan kypsyminen eli puhutaan ymmärtääkseni ovulaation induktiosta (OI). Tätä kokeillaan muutamissa kierroissa. 
Tää lääke kuulostaa vähän pelottavalta, kun syöpälääkkeenä normaalisti käytetään.

4) Heti alkuvuodesta SSG, salpingosonografia eli munanjohtimien aukiolotutkimus. 
Tää mua pelottaa jo valmiiksi! 
Mut tän jälkeen jotkut kuulemma raskautuu kun "röörit puhdistuu" :D

Aikamoinen tietopläjäys tuli! 

Kertokaahan, onko teillä kokemuksia, erityisesti tosta munanjohtimien aukiolotutkimuksesta kuulisin mielelläni!

Toivolla eteenpäin

Tällä viikolla on tiedossa ensimmäinen polikäynti. 
Ihanaa saada tietää, kuinka lähdetään etenemään.

Loma oli ja meni, hurjan kivaa oli, mutta kyllä kotiin oli vaan ihana tulla! <3
Toivotaan, että tämä loma oli viimeinen vain kaksien tossujen tallaamana.

Toivoa luonnollisesta raskautumisesta näköjään vielä ainakin itse elättelen, koska joka kuukausi uskottelen itselleni, etteivät ne kuukautiset ehkä alakkaan. 
Ja joka kuukausi niiden alkaminen ottaa yhtä paljon päähän...

Suuret tossut lomalla

Aurinkoa, merivettä, sinistä taivasta, palmuja...
Siitä on suurten tossujen loma tehty! <3

Tavoitteena on nollata päätä töistä ja arjesta sekä kerätä voimia tuleviin tutkimuksiin.

Toki toivon ylläpitona on harrastettava hieman "hölömön hommaa" eli ostettava muutama vauvanvaate kaiken varoksi!
Ne tulevat olemaan ensimmäiset vauvanvaatteet näiden suurten tossujen taloudessa.
Toivottavasti eivät viimeiset!

Taakan jakoa

Olin miettinyt sitä jo pitkään. Ja pohtinut eri kanteilta.
Päädyin kuitenkin tekemään sen.
Se tuntui helpottavalta, pieni osa taakkaa sai uuden jakajan.

Rohkaistuin kertomaan esimiehelleni, että meillä joulukuussa on alkamassa lapsettomuustutkimukset ja mahdollisesti hoidot. 
Sanoin, että hänen on mielestäni hyvä tietää, jos tutkimukset tai hoidot poikivat sairaslomia.
Hän ymmärsi, oli iloinen kun kerroin. 
Kertoi kuulleensa, kuinka tutkimukset ja hoidot voivat olla psyykkisesti ja fyyseisesti. Halusi olla tukena.

Tuli hyvä mieli. 

Kuinka laajasti olette kertoneet lapsettomuusasioista lähipiireillenne?

Arvo parempi, fiilis huonompi?

Tänään soittelin työterveyteen ja kyselin, joko prolaktiiniarvo olisi tullut.
Olihan se.

Arvo oli 517 mU/l eli oli laskenut viime kerrasta. Viimeksi se oli 649mU/l 
(viitearvot 102 - 496mU/l). 
Nyt tulos on lähempänä viitearvoja.

Taas on ajatukset niin ristiriitaiset, kun vaan voi olla!
Toisaalta pitäisi olla iloinen, että nyt oli lähempänä normaalia ja vika ei ehkä olekkaan siinä.
Mutta toisaalta toivoin, että se olisi edelleen noussut, koska silloin prolaktinooma olisi mahdollisesti lapsettomuuden syy. Tai ainakin yksi niistä. Ja sitä voitaisiin hoitaa.
Eli nyt ei ole vihjeitä mistään. 
Mielessä on vain kysymys, että MIKÄ TÄTÄ KROPPAA VAIVAA, KUN SE EI SUOSTU RASKAUTUMAAN??!!?? 
Arrggh!

Onneksi poliaikaan on enää noin 4 viikkoa!

Kontrollilabrat

Maanantaina kävin kontrollilabroissa. 
Multa otettiin tällä kertaa molemmat kilpirauhasarvot (P-TSH ja P-T4-V) sekä prolaktiini. 
Kilppariarvot tuli jo samana päivänä tekstarilla, mutta prolaktiinissa menee kauemmin.

Kilppariarvot oli:
P-TSH: 3.5 mU/l (Fimlabin viitearvot 0.27 - 4.2 mU/l 
Viimeksi oli 3.2 mU/l eli on vähän noussut.
P-T4-V: 16.3 pmol/l (Fimlabin viitearvot 11.0 - 22.0 pmol/l)

Viitearvoissahan nuo on, mutta sitä mietin et kun (muistaakseni) Terveysportissa luki, et viitearvoissa tavoitellaan perusterveiden työssäkäyvien osalta alinta kolmannesta. 
Kumpikaan noista viitearvoista ei osu siihen. 

Perjantaina ajattelin kysellä, onko prolaktiiniarvo tullut.

Jännittää!

Siemennestetutkimuksen tulokset

Siemennestetutkimuksen tuloksetkin kerkesivät jo tulla.
Allekirjoittaneen lääkärin lausuman mukaan "hedelmöittämiskyky todennäköisesti normaali".
Pakkohan sitä oli kuitenkin käydä googlettamassa viitearvoja...ja aina sitä löytää ristiriitaa kaikesta, että saa varmasti taas päänsä pyörälle.

Tilavuus ja siittiöiden määrä näyttää (munkin silmään) olevan viitearvoissa.

Liikkuvuus
a) nopeat, suoraan eteen (%) 16
b) hitaat, kaartelevat (%)       24
c) paikallaan liikkuvat (%)    8
d) liikkumattomat (%)           52

Toi liikkuvuus-juttu hämmentää..

Terveysportista luin, että "normaalissa näytteessä eteenpäin liikkuvia siittiöitä on yli 32% tai liikkuvien siittiöiden kokonaisosuus on yli 40 %."
Toisessa artikkelissa (Terveysportti myös) sanotaan, että "normaalissa näytteessä hyvin liikkuvia siittiöitä on yli 25 % ja liikkuvien siittiöiden osuus (hyvin liikkuvat + kaarrellen liikkuvat) on yli 50 %."

Miehellä 16% eteenpäin liikkuvia siittiöitä.
Liikkuvat yhteensä (a+b) 40% .

OTA NYT SELVÄÄ. Täytyneen luottaa lääkärin lausumaan.
Toisaalta ollaan koko ajan vitsailtu, että kai siellä siittiöitä on, mutta varmasti lähtevät väärään suuntaan :D :D

Jotain muuta(kin)?

Vaimo, suomalainen, kummitäti, tytär, ammattilainen työssäni, lapseton, miniä, nainen ...
 Jep, that's me!

Identiteetillä tarkoitetaan sitä, kuinka määrittelemme itsemme. Yhdessä määritelmät muodostavat identiteettimme eli mitä tai ketä olemme. Identiteetti ei ole pysyvä kokonaisuus, vaan se muovautuu jatkuvasti elämämme aikana.

Tulevien tutkimusten ja epävarmuuden pyöriessä päässä, huomaan katseeni kapeutuvan.
Itseäni määritellessäni mieleen tulvahtaa ensimmäisenä norsun kokoisina kirjaimina "LAPSETON". 
On hankalaa nähdä muita määritelmiä itsestään lapsettomuuden rinnalla, koska kipu asiasta on niin suuri. 
Aion kuitenkin taistella sitä vastaan kaikin voimin. Koska olen muutakin!
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö haluaisi (enemmän kuin mitään muuta) saada vielä joskus kutsua itseäni äidiksi.
Identiteettini vain koostuu muustakin.

Pelkään, että katseen kaventuessa liikaa, se alkaisi hallita elämää.
Jos emme saisikaan koskaan lasta, olisinko ikuisesti se lapseton, joka ei pysty koskaan asiaa hyväksymään?  
Muuttuisinko katkeraksi ja vihaiseksi?  
Vaipuisinko epätoivoon, enkä näkisi mitään muuta hyvää, minkä vuoksi elää?  
Kuinka silloin voisin elää? 
Niinpä.

Tahdon olla muutakin, rakentaa elämääni niin, että vaikka emme koskaan saisi lasta, voisin silti olla onnellinen. Haluan, että elämässäni on muitakin asioita, joiden vuoksi elää.

Oho, nyt jo!

Eilen se kolahti postilaatikkoon.

Kutsu.
Hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikka.

Melkein jopa säikähdin, että näinkö nopeasti tämä eteneekin. Sinnehän piti olla 3 kuukauden jono!
Tarjottu aika oli heti joulukun alkupuolella. Olin varautunut siihen, että joskus alkuvuodesta päästään.
Hienoa, asiat etenevät.
Toisaalta pelottaa ihan tajuttomasti!

Kutsun mukaan käyntiin pitäisi varata tunti. Meneekö siellä oikeasti niin kauan? Mitä kaikkea käynti sisältääkään, jaiks! Kellään muistikuvia ensimmäisestä kerrasta polille?

Täyttelin jo kaikki kutsun mukana tulleet kyselylaputkin niin pitkälle kun pystyin, ettei sillon enää jännityksessä täydy alkaa täyttelemään. 
Kun vain kirjekuoren muistaisi ottaa mukaan, missä kaikki on. Toki kuoreen pitää vielä lisätä ensi kuussa otettavien labrojen tulokset ja miehen siemennestetutkimuksen tulokset, kunhan vastaukset saadaan.

Jatketaan siis odottelulla.
Onneksi lomaa on vielä tulossa ennen tutkimuksia, niin saa aivot narikkaan pariksi viikoksi.

Kuin sieniä sateella

PLOP, PLOP, PLOP...
Juuri noin niitä ilmestyy.
Nimittäin tuttujen raskausuutisia.

Facebook on pahin kaikista. Raskausuutiset suorastaan vyöryvät silmiin. Tuokin on raskaana, ja tuo...
Usein tekee mieli klikata "Älä seuraa henkilöä xxx" tai "Piilota julkaisu". Joskus olen niin tehnytkin.

Kaupungilla tuntuu, että vastaan kävelee pelkästään naisia raskausvatsoineen. Kuinka kaikki sattuvatkin juuri minun tielleni! 
Kateellinen, olen kateellinen. Siinäpä se.

Ihailen vatsoja, toivon samaa.
Silti ne ahdistavat, uutiset ja vatsat.

Lähimpien ystävien vauvoista olen onneksi osannut iloita. Ehkä en ole vielä ihan toivoton tapaus.

Älä tule paha stressi...tule hyvä stressi?

Stressaan.
Sitä ei voi kieltää.
Stressaan useista asioista. Muutokset ovat pahasta. Tuttu on turvallista. Epävarmuus nostaa stressitasoa.

Stressinhallinta on jatkuvaa opettelua.

Pohdiskelin stressiä ja totesin, että onhan stressistä joskus hyötyäkin.
Epävarmuus ja etenemättömät asiat (eli ne stressaavimmat) antavat potkua hoitaa asioita itse eteenpäin niin pitkälle kuin mahdollista. Sen jälkeen, kun on tehnyt itse kaiken minkä voi, on helpompi taas hengittää ja stressitaso laskee. Stten asiat ovat kiinni muista kuin itsestä.

Eli onko olemassa hyvää stressiä vai voiko sitä silloin edes enää sanoa stressiksi?

Raskautta toivovalle toistetaan usein, kuinka ei saisi stressata liikaa ja pitäisi yrittää rentoutua, jotta raskautumiselle olisi paremmat edellytykset.

Välillä tekisi mieli huutaa sen sanojalle päin naamaa, että kerroppa nyt sitten suuressa viisaudessasi,  kuinka se käytännössä toteutetaan!!??!! Minulta ei ainakaan löydy OFF-nappia (tietääkseni), josta  stressin voisi sammuttaa.
Vaikka kuinka yrittäisi olla laskematta mahdollista ovulaatiopäivää, huomaa sitä joka kerta päässään sitä laskevansa. Seuraavaksi kaivetaan kalenteri esiin ja tarkistetaan asia vielä sieltäkin.
Eli yritys hyvä kymmennen,(tulos nolla)!

Ovulaatiotestejä tein jossain vaiheessa joka kierrossa. Huomasin kuitenkin, että niiden tekeminen nosti stressiä ja alkoi vain ahdistaa pidemmän päälle. Halut olivat romukoppassa, kun oloa kuvasi parhaiten "Ei Vois Vähempää Kiinnostaa". Yritä siinä nyt sitten heilutella lakanoita. Nyt viime aikoina en ole ovistestejä hetkeen tehnytkään. Täytyy varmaan kuitenkin nyt ennen jatkotutkimusaikaa tehdä muutamana kiertona, jotta voi varmistaa ovulaation ainakin niissä testeissä näkyvän.

Optimismia vai hölömön hommaa?

Kuinka optimistinen minun on lupa olla toivoessani, että vielä joskus meille tulee vauva?
Onko hölmöläisen hommaa suunnitella ostavansa lomareissulta muutamia kivoja vauvanvaatteita, koska niitä saisi sieltä Suomea edullisemmin? (Ja ne on niin sairaan söpöjä!)
Noin niinkuin etukäteen jo?
Onko se yltiöoptimistista?
Meneekö jotain muka pilalle, jos lasta ei tulekaan, ja vaatteita on valmiina?
Pitääkö minun ostaessani uskotella itselleni, että ostan niitä kavereiden lapsille lahjaksi?
Kai saa toivoa ja uskoa?
Vai petaanko vain suurempaa pettymystä ja luhistumista, jos tuleekin huonoja uutisia jossain vaiheessa?

Minun kohdallani raja on luultavasti hiuksenhieno.
Olen melko varma, että päätin olla optimistinen, vaikkakin sitten pienellä hölmöydellä maustettuna!

Onnea on rauhallinen gyne

Huh, ohi on! 
Selvisin, vaikka jännittikin järkyttävästi.

Gynen kanssa käytiin läpi viime käynnin tilanne ja kerrattiin suunnitelmaa. 
Labra-arvot katsottiin läpi. 
Kontrollikokeet pitäisi ottaa vielä ensi kuussa uudestaan Prolaktiinista ja Kilpirauhasarvoista.
Prolaktiini oli viimeksi yli viitearvojen ja kilpirauhasarvo (S-TSH) oli suhteellisen lähellä viitearvon ylärajaa. Toista kilpirauhasarvoa (S-T4-V) ei viimeksi otettukaan, joten se tulee uutena. 

Gynegologisessa tutkimuksessa ja ultrassa ei ollut merkkejä tälläkään kertaa PCO:sta (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) tai endometrioosista. Eli kaikki näytti normaalilta.

Lähete tehtiin eteenpäin eli Hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle. Sinne on kuulemma 3 kuukauden odotusaika, joten nyt pitää vaan relata rauhassa ja odotella. Helpommin sanottu kun tehty!

Kehuja sain siitä, kuinka hyvin olin jo hoitanut asioita eteenpäin eli kun vaan saadaan aika polille niin sit taas edetään.
Mies on menossa ensi viikolla antamaan näytteen siemennestetutkimusta varten, joten sekin hoidossa.

Multa tutkitaan seuraavaksi ilmeisesti, ovatko munanjohtimet auki. Pitääkin seuraavaksi perehtyä siihen, mitä se tarkoittaa käytännössä. Jaiks!
Jos jollain on asiasta kokemusta, niin kuulisin mielelläni!!
Kipuherkkänä pelkään aina, kuinka kestän mahdollista kipua tutkimuksiin liittyen...

Tänään tuomiolle

Vihdoin se viikko vierähti ja nyt on gyneaika enää tunneista kiinni. 

Miten voikin ihminen jännittää lääkärikäyntiä näin paljon!! 
Yön nukuin huonosti ja aamulla heräsin huonolla tuulella. Oksetti ja kuvotti. Stressaan aina mahallani,  joten perhoset on vetäny vuoristorataa koko aamun vatsassa.
Sama olo olisi, vaikka kyseessä olisi vain työterveystarkastus tms., lääkärit ahdistaa silti. Sinänsä hassua, koska työssäni näen lääkäreitä lähes päivittäin. Mutta toisaalta, silloin asiat eivät koske omaa terveyttäni. 

Toivottavasti käynnistä jää toiveikas olo ja asiat etenevät. Menkatkin ilmoittelevat itsestään vatsakipuna. Vuodon alku saisi odottaa vielä puoli päivää niin ehtisi gyneaika alta pois. Just mun tuuria, et ainoa fiksu aika tälle kuulle oli just tämä päivä, kun menkkojen pitäisikin alkaa. Joskus kellontarkoista menkoista on haittaa, arrgh!

Olo on kuin menisi tuomiota kuulemaan oikeuteen. Ahdistaa, pelottaa. Toisaalta, saattaahan se kääntyä parhain päinkin. Mutta ihmismieli pelkää aina pahinta. 

Viikko matelevia päiviä

Tasan viikon päästä vihdoin gynelle. Miten tää aika voikin madella näin hitaasti??!

Sain kyseltyä työterveydessä tarkemman arvon Prolaktiinistakin.
Se oli 649mU/l (viitearvot 102 - 496). Eli yli viitearvojen tosiaan mentiin. Jännää odottaa, mitä gynekologi siihen kommentoi. 

Progesteroni oli 0,2nmol/l. Fimlabin sivulla lukee, että follikkelivaiheessa pitoisuuksia on yleensä alle 5nmol/l, joten kai tuo mun arvo on ok.

Oon yrittänyt pitää päivät täynnä kaikkea, ettei ehtis liikaa ajatella. Oon onnistunut vaihtelevasti. Voikun vois nukkua pitkät viikon mittaiset unet niin aika kuluis nopeammin!
Nyt ei auta muu kuin odottaa ja laskea päiviä, tunteja ja minuutteja...

Ne pelätyt verikoevastaukset

Kävin viikko sitten verikokeissa.
Verinäytteistä otettiin PVK, Alat, TSH, Prolaktiini, Progesteroni
+ Pissanäytteenä Klamydia (pakollinen lapsettomuustutkimuksissa)

Tänään (ystänäni <3 muistuttamana) muistin kysellä vastauksia työterveyshoitajalta. 

- Hemoglobiini oli erinomainen, melkein jo jopa liiankin korkea.
- Progesteroni-arvon vastaus ei ollut vielä tullut. Toivottavasti tulee jo huomenna tai viim. maanantaina. Ahdistavaa odotella vastauksia.
- Klamydia odotetusti negatiivinen

Muut mainitsemattomat arvot siis normaaleja, paitsi

!!!Prolaktiini!!!

Työterveyshoitaja sanoi, että on yli viitearvojen. Hämmennyin niin, etten tajunnut kysyä, paljonko arvo on. Pitää kysellä asiaa vielä huomenna.

Tulokset saatuani alkoi armoton googletus ja käännyinpä toisen hyvän ystäväni (<3, joka on lääkäri) puoleen kysyäkseni, mitä hän asiasta tietää.

Kun päivä oli kulunut iltaan, olin käynyt läpi monen monta tunnetta asiaan liittyen.
Helpotusta siitä, että mahdollinen syy löytyi.
Pettymystä samasta asiasta.
Pelkoa siitä, mitä se tarkoittaa ja mitä tuleman pitää.
Ahdistusta epätietoisuudesta.
Toivoa, että asialle voidaan tehdä jotain. 

Gyne tulossa n. 2 viikon päästä. Miten mä pystyn odottamaan sinne saakka??!!

Vuoden rajapyykki

Pienten tossujen töminää on toivottu aivan juuri kokonainen vuosi.
Tässä ja ensi kuussa asiat etenevät ja saadaan toivottavasti jotain vastauksia.

Ensi viikolla olen menossa otattamaan labrakokeita, joita yksityinen gyne suositteli. Ihana työterveyslääkärini teki ystävällisesti lähetteen kaikkiin labroihin, mistä hänelle puhuin, joten ei onneksi tarvitse mennä yksityiselle labraan. Pieni säästö tiedossa. 
Labroissa on tiedossa hormonitutkimuksia ja ihan peruslabroja. 

Miehen passitin varaamaan aikaa siemennestetutkimukseen heti lokakuun alkuun niin ehtisimme saada siitäkin tulokset ennenkuin lokakuun alkupuolella menen samalla yksityiselle gynelle, jolla olen käynyt aiemminkin.
Puhuimme jo viimeksi, että hän tekisi lähetteen kunnalliselle puolelle jatkotutkimuksiin.

Tunnelma on hieman ristiriitainen. 
Toisaalta olen innoissani, että asiat etenevät ja tutkimuksia saadaan vihdoin tehtyä enemmän, mutta toisaalta olen kauhusta kankeana peläten, että jotain ongelmaa todella löytyy testeistä.

Onko minulla lupa

...haaveilla siitä, miten lastenhuoneen sisustaisin...

...suunitella, millaiset lastenvaunut haluaisin ostaa...

...vertailla vauvatarvikkeita netissä...

...murehtia, kuinka jaksaisin huonosti nukuttuja öitä vauvan kanssa...

...miettiä sopivia lasten nimiä...

...pelätä, kuinka selviäisin synnytyksestä...

...hipelöidä lastenvaatteita kaupassa ja suunnitella, kuinka pukisin lapseni...

...ihmetellä, kuinka osaisimme kasvattaa pientä ihmistainta...

...uskoa, että unelma omasta lapsesta vielä joskus toteutuu...

vaikken vielä tiedä, voiko mikään niistä toteutua?

Niin paljon kysymyksiä

Olen miettinyt, mitä tekisimme, jos selviäisi, ettemme voi saada lapsia biologisesti.

Mihin kaikkeen olisimme valmiita?
Adoptioon? Sijaisperheeksi? Kokonaan lapsettomiksi?

Millä täyttäisin sen suuren aukon sisälläni, joka huutaa tarpeesta saada joskus tuntea, kuinka oma lapsi kasvaa sisälläni ja nähdä hänet sylissäni? 

Tuntuisiko adoptoitu lapsi omalta, kun lasta ei olisi itse synnyttänyt? 

Katkeroituisinko Jumalalle siitä, ettei meille suotu lapsia?

Täyttäisinkö sitä tyhjää aukkoa sisälläni jollain muulla?
Löytyisikö asiaa, jolla sen voisi täyttää ja toiveen tukahduttaa?

Miksi?

Usein tulee mietittyä ja murehdittua, mistä johtuu, ettei raskaus ole vieläkään alkanut.
Onko minussa tai miehessäni jotain fyysisesti vialla, mikä estää raskautumisen?


Terveysportista lueskelin mahdollisia syitä ja maalailin taas mielessäni pahimpia skenaarioita, mitä voisi olla vialla:

"Tavallisimpia lapsettomuuden syitä ovat:

- ovulaatiohäiriöt (20–30 %),
- munanjohdinvauriot (10–15 %)
- endometrioosi (10–20 %) 
- sperman heikentynyt laatu (20–40 %). 
- harvinaisempia ovat kohtuperäiset viat ja seksuaalihäiriöt. 

Osa heikentyneen hedelmällisyyden syistä saattaa löytyä vasta hoitojen myötä."

Viimeksi kun kävin gynellä, kaikki näytti olevan ok. Ovulaatio hyvin todennäköisesti tapahtuu, endometrioosiin viittaavaa ei ole, munanjohdinvaurioita ei ole vielä tässä vaiheessa tutkittu, ja mies ei ole vielä käynyt spermatutkimuksessa.

Muuten olen perusterve, normaalipainoinen, en tupakoi, en käytä alkoholia.

Ihan pian tulee täyteen 1 vuosi odottamista ja yrittämistä, mikä on toisaalta helpotus, koska sitten pääsen tutkimuksiin myös kunnalliselle puolelle eikä kukaan kyseenalaista niiden tarpeellisuutta.Toisaalta, ehkä meidän ei ole vielä ollut oikea aika saada lasta ja se tapahtuu vain hieman myöhemmin. 
Pahimpana pelkonani olisi kuitenkin se, että tutkimuksissa selviäisi, että minulla olisi ennenaikainen munasarjatoiminnan päättyminen ja raskaus ei olisi enää missään muodossa mahdollista. Tarkemmista tutkimuksista ja hoitomuodoista en ole jaksanut vielä tarkemmin edes lueskella, kun jotenkin yrittää viimeiseen asti pitää yllä toivoa, että kyllä se kohta tärppää. 
Samoin mieheni.

Täytyy kai yrittää vain mennä päivä kerrallaan...

Kokemattomia tunteita

Lapsi povellasi, taivas päällä maan.
Häntä katsellessa arki katoaa.
Riemun tunnen suuren, hiljaa sydän soi.
Mitä koen, kuulen, kertoa en voi.

- Hilja Aaltonen-

Toivottavasti vielä joskus voin yhtyä runon sanoihin, ymmärtää mitä runon kirjoittaja sanoillaan tarkoittaa ja kokea tuon sanoinkuvaamattoman tunteen.
Tällä hetkellä voi vain yrittää pitää yllä uskoa siihen, että vielä jonakin päivänä...

Alku

Kahdet suuret tossut tapasivat, tutustuivat paremmin, kihlautuivat ja menivät naimisiin. Oma koti hankittiin ja arki alkoi.

Mukaan kuvioihin tuli kaksi "karvalasta", joita myös kissoiksi kutsutaan.

Elämän vakiinnuttua ja muutaman vuoden vierittyä, kaipuu oikeasta lapsesta kuitenkin kasvoi ja ajan sille koettiin olevan valmis.
Kului kuukausi, kaksi, kolme...6 kuukautta...9 kuukautta...jo lähes kokonainen vuosi...
Pienten tossujen töminää ei kuulunut.

Blogiini puran turhautumista,
epävarmuutta,
kysymyksiä,
odotusta ja toiveita omasta lapsesta.