30. joulukuuta 2015

Kyttäyskeikka

Vietävän viikonloput ja juhlapyhät!
Tuntuu, että juuri silloin, kun pitäis kytätä kierron alkamista ja sen mukaan sovittaa labrakäynti, on suuri todennäköisyys, ettei labrapäivänä mikään toimipiste ole auki.

Tällä kertaa onni oli kuitenkin myötä, HUH! 
Kierto alkoi eilen (hieman etuajassa) juuri sopivasti, että ehdin huomenna labraan ennen perjantain pyhäpäivää ja viikonloppua. 
Toissapäivänä kriiseilin ja pelkäsin, kaikki menee ihan mönkään, jossen pääse oikeaan aikaan verikokeeseen.
Varasin kolme labra-aikaakin, kun yritin ennustaa kierron alkua. 
Nyt pitää muistaa perua ne kaksi ylimääräistä!

Huomenna aamulla siis labraan ja sitten voin aloittaa Femarin kiertopäiville 3-7.
Tajusinpa juuri, että toisinsanoen ensimmäinen lapsettomuushoitokin (OI=Ovulaation Induktio) alkaa huomenna!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti