8. syyskuuta 2017

Vuoristorataa ja myrskyä

Nimittäin tunteiden kanssa.
Omassa päässä.

ILOA & ONNEA siitä, että olen raskaana.
Että pojasta saattaa tulla isoveli.

HÄMMENNYSTÄ siitä, että kaikki kävi näin pian.
Tuntuu, että oma pää ei ole pysynyt ollenkaan mukana tässä prosessissa.

SUUNNATONTA PELKOA siitä, voiko tämä kestää?
Pysyykö pieni kyydissä?
Kehittyykö hän normaalisti?
Jaksanko kahden pienen lapsen kanssa?

KIUKKUA siitä, että kroppani ei tunnu kykenevän raskautumaan perinteisin keinoin.
Miksi ihmeessä tarvitaan lastillinen hormonilääkkeitä ja inssi, että se onnistuu?!
Ärsytys on suunnaton!!

VÄÄRÄNLAISTA HUONOA FIILISTÄ siitä, että olimme näin onnekkaita.
Tuntuu pahalta teidän muiden puolesta, jotka olette käyneet pitkän tien, että itse raskauduin ensimmäisestä inssistä taas.
Tiedän, ettei näin pitäisi tuntea, mutta silti sitä tulee mietittyä.

Blogin bannerikin tuli päiviteltyä

Saa nähdä tasoittuuko tämä vuoristorata jossain vaiheessa.
Pari ensimmäistä päivää uutisen jälkeen tuntui lähes shokkitilalta, kun tunteet vaihtelivat vuorotellen. 
Suurimmaksi osaksi olin hirveän pahalla tuulella ja kiukkuinen.
Olisiko kaikki purkautunut ulos sillä tavoin..?