28. tammikuuta 2016

(Ei) yllätys, yllätys

Tämän kierron vuoto päättikin alkaa viikonloppuna iloisesti jo kaksi päivää etuajassa. 
Kierron pituus jäi siis 26 päivään.
Noh, eipähän tarvinnut jännittää, että joko pitäisi tehdä raskaustesti, jotta sen ollessa negatiivinen, voi soitella polille uutta aikaa. 

Poliajan sain varattua heti ensi viikon alkuun eli aukiolotutkimusta yritetään uudelleen. 
Toivottavasti nyt onnistuisikin, kun ovulaatioon pitäisi olla aikaa riittävästi. 
Femar-kuurin aloitin taas viideksi päiväksi viime polikäynnillä sovitun mukaan.

Kuukautisten alkamista osasin kyllä odottaa kun mahaa alkoi särkemään siihen malliin.
Liekö kuitenkin viime kierrossa saaduilla hormoneilla (Femarit +Pregnyl) ollut jotain tekemistä sen kanssa, että ovulaatiosta vuotoon saakka oli kummallisia menkkamaisia kipuja harva se päivä. 


Onko kellään muulla saadut hormonit vaikuttaneet jotenkin kiertoon tai tuntemuksiin sen aikana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti