"Lapsettomuudella (infertiliteetillä) tarkoitetaan sitä, että raskaus ei ole alkanut vuoden kuluessa, vaikka yhdyntöjä on ollut säännöllisesti."(Terveyskirjasto)
Olen pohtinut viime aikoina, voiko lapsettomuutta määritellä muulla tavalla?
Mielestäni lapsettomuus on yleisen määritelmän lisäksi myös kokemusperäistä.
Itse koin vahvasti olevani lapseton, kun vuosi yrittämistä tuli täyteen.
Toki täytin myös em. määritelmän.
Toive lapsesta oli ollut vahva jo pitkään.
Se oli minun kokemukseni, tunsin itseni lapsettomaksi.
Entä mikseivät kaikki koe olevansa lapsettomia, vaikka lasta olisi toivottu jo pidempään?
Mikseivät kaikki koe samoin?
Ehkä juuri siksi, että olemme erilaisia.
Emme kuitenkaan saisi väheksyä toisen kokemusta/kokemattomuutta.
Voiko joku kokea olevansa lapseton, vaikkei täytä virallista määritelmää?
Joku voi olla toivonut lasta alle vuoden, mutta kokee silti jo itsensä lapsettomaksi.
Toisella ei välttämättä ole elämässään vielä puolisoa/miestä, jotta voisi saada lapsen/tulla raskaaksi.
Halu saada lapsi ja toive äitiydestä on kuitenkin saattanut olla olemassa lähes koko elämän.
Ei se tee heistä mielestäni vähempää lapsettomia.
Katoaako lapsettomuuden tunne raskauduttua tai lapsen synnyttyä?
Tähänastisella kokemuksella sanoisin, että ei.
Tunne säilyy mukana luultavasti vielä pitkään.
Se on pelkoa kaikesta, mitä voi mennä pieleen.
Onnea siitä, että olimme niin siunattuja, että hoidot tehosivat nopeasti.
Muistoja polusta, jonka kuljimme läpi.
Olipa puhutteleva kirjoitus. Näitä samoja olen itsekin miettinyt, kun oli tuo yksiviidestä -päivä ja aiheesta on kirjoiteltu paljon siellä täällä.
VastaaPoistaJuuri kuten sanoit, ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavoin. No ehkä jos joku valittaa lapsettomuuden tuskaa pari yrityskierron jälkeen niin se on ehkä yliampuvaa. Paras muutoin olla arvostelematta "vasta" vuoden yrittäneitä, raskaana olevia tai jo lapsen synnyttäneitä, jotka kokevat lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa. Tai myöskään kommentoida kevyeen tyyliin, että minäkin olen ollut jo viisi vuotta lapseton tahattomasti eikä tunnu yhtään pahalta.
Itselle lapsettomuuden tunne tuli jotenkin puskista. Luulen, että se iski vasta kun lapsettomuustutkimustulokset tulivat, yli 1,5 vuotta yrityksen aloittamisesta. Ja sen jälkeenkin yritin uskoa parasta. Toinen kunnon isku tuli yli 3 vuotta yrityksen alusta kun huomasin ettei hoidotkaan toimi. Tarkalleen vaikea edes sanoa, minä päivänä todella tunsin ekaa kertaa olevani lapseton. Siis ainahan olen ollut lapseton, mutta omalla kohdallani lasken lapsettomuuden alkaneeksi siitä tietystä tunnetilasta. Voisin kuvitella, että jos joskus raskaaksi tulisin, lapsettomuuden kokemus kulkisi silti aina mukana, haalistuisi vain vuosien varrella.
Onnea odotukseen! <3
Juuri noita tunteita tarkoitin eli arvostelematta paras! :)
PoistaKiva, että teksti ja aihe on mietityttänyt muitakin!
Teillä ilmeisesti 4. ICSI suunnitteilla syksylle? Toivon niin teille onnea siihen <3
Kiitos. Joo 4. ICSI:n 1. pakastealkionsiirto toivottavasti on syksyllä tiedossa. Jotenkin viime aikoina on vähän taas alkanut toiveet nousta kun on saanut pitää vähän taukoa. :)
PoistaHyvä kirjoitus. Itse en koskaan täyttänyt lapsettoman kriteereitä. Puolen vuoden yrittämisen jälkeen alkanut eka raskaus kuitenkin päättyi keskenmenoon. Silloin kävin läpi uskoakseni paljon samanlaisia tunteita, joita lapsettomuuteen liittyy. Sen jälkeen yrittämisestä tuli myös "pakonomaisempaa", kiire uuteen raskauteen oli kova. Ja niinpä tasan vuosi yrittämisen aloittamisesta tein uuden positiivisen testin ja sen tulos pyörii nyt tuossa lattialla. Hänen synnyttyään tuli vahva fiilis, että näin sen pitikin mennä. Tää oli meidän tie juuri tämän kyseisen lapsen luokse �� Onnea sulle odotukseen!
VastaaPoista