10. helmikuuta 2016

Lääkärin tekstejä ja sanamuotoja

Edellisenä iltana ennen aukiolotutkimusta tuli mieleeni käydä katsomassa Omakannassa, jospa siellä näkyisi jotain tietoja käynneistä, kun niin oli puhuttu aiemmin.
Sieltähän löytyikin kahden edellisen käyntini merkinnät ja lääkärin tekstit.
Ja heti löytyi kysyttävää ja korjattavaa lääkärin teksteistä.

Ensimmäisen polikerran tekstissä lukee:
"..Hb hiukan korkea 157, kertoo että aina on ollut."
VÄÄRIN. 
Sanoin, että mulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, EN sitä, että se olisi ollut aina noin korkea.
Itseäni huolestuttaa hieman tuo, että arvo menee jo hieman yli viiterajan.

Toisen polikerran tekstissä lukee:
"...AMH matalahko 2.4."
Mitä tarkoittaa MATALAHKO?? 
No, kysyin polilla.
Viitearvo sanoo, että premenopaussisilla naisilla arvon pitäisi olla alle 13 µg/l.
Lääkäri sanoi, että fertiili-ikäisellä naisella arvo on yleensä 1-10 välillä. Eli arvoni ei ole huono, muttei huippukaan. 

Onneksi pääsin heti kysymään (ja korjaamaan) sanamuotoja, koska muuten olisivat jääneet 

vaivaamaan.

4 kommenttia:

  1. Meillä on myös ollut kaikkea kummallista lääkärilausunnoissa. Siellä luki esim. että pariskunnasta kummallakaan ei ole sisaruksia. Lääkärillä oli kysytty, että onko sisaruksillanne lapsia :) Meillä on siis sisaruksia, mutta heillä ei ole lapsia. Lisäksi kannattaa kyllä lukea tarkkaan kaikki tiedot, kuten olet tehnyt. Itse en tätä aluksi tajunnut tehdä, ajattelin, että kyllä lääkärit sieltä kertovat oleellisimmat. No amh arvo ongelmana olisi ollut kiva tajuta aiemmin, mutta tätä ei lääkärillä mitenkään korostettu. Minulla siis loistelias 0,3. Tuo 2,4 kuulostaa oikein hyvältä siihen verrattuna :) Tsemppiä tuleviin koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään siellä voi lukea vaikka mitä ihmeellistä :/
      Auts, onpa tuo sun AMH-arvo kyllä alhainen :( Kuinka se vaikuttaa hoitoihin?
      Kiitos ja tsemppiä teillekin! <3

      Poista
    2. Joo, onneksi olen toipunut suurimmaksi osaksi jo amh masennuksesta. Ei voi mitään. Hoitoihin tämä vaikuttaa niin että otan kunnon hevoskuurit hormoneja, eikä tunnu missään. Kahdessa hoidossa olen kuitenkin saanut 9 munasolua kummassakin, eli ihan ok. Tulos voisi olla tuolla arvolla 0-2 solua. Lääkärin mukaan ultranäkymä on parempi kuin amh arvo antaisi ymmärtää. Monimutkaista siis.

      Poista
    3. Monimutkaista todellaki!
      Onneksi suuret hormonimäärät ei ole sulle aiheuttaneet mitään ongelmia tai haittoja :)

      Poista