22. helmikuuta 2016

Ahdistava hyllyväli Tallinnassa

Käväisin viikonloppuna Tallinnassa harrastuksen vuoksi.
Ja ei, kyseessä ei ollut uutisoitu parinvaihtotapahtuma :D :D

Pakollisen ohjelman lisäksi ehdittiin reissuporukan kanssa myös nautiskella mm. herkullisesta illallisesta, erityisesti jälkiruoka oli herkkua.
Vanhassa kaupungissa oli kaunista, vaikka ilma olikin synkkä ja musta.
Lähtiessä käväisimme vielä shoppailemassa, kun aikaa jäi kulutettavaksi ennen laivan lähtöä.
Kun kauppaan päästiin ja kosmetiikkaosasto oli pengottu, niin eivätköhän reissukaverit halunneet pyöriä lastenvaateosastolla.
Mä en tiennyt, olisiko pitänyt yrittää välttää koko hyllyväliä eli kadota muualle kauppaan vai (teko)hymyillen ihastella, kuinka ihana paita tai käytännöllinen ulkoilupuku hyllystä löytyisikään reissukavereiden lapsille.
Tunnustan, tein molempia.
Ahdisti, mutta toisaalta teki mieli napata hyllystä pikkuiset sukat omaan ostoskoriin.
Ihan vaan, koska toivo elää.

3 kommenttia:

  1. Moikka. :) Vastaan sulle täällä, en halua blogiin kirjoittaa, kun sitä lukee moni mun tuttu. Meillä tuli plussa testiin (tai siis testeihin) ennen juhannusta. Uskomatonta, mutta totta. Huomenna on varhaisultra jota kovasti jännitetään. Pelottaa tosi paljon, että tässähän voi mikä vaan mennä pieleen, mutta oon yrittänyt peloista huolimatta iloita plussasta. Ollaan kuitenkin pidemmällä mitä koskaan ennen. :) Mulla on ollut aika kovaa pahoinvointia ja jouduin jäämään sairaslomalle, saa nähdä milloin pystyn palaamaan töihin. Mitä teille kuuluu? :) t. Mustikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun vastasit tänne :)
      Ja aivan mielettömän ihania uutisia! <3 <3 <3
      Oon niin iloinen puolestanne!
      Nyt tarrasukkia ja kaikkea hyvää teille <3
      Toivottavasti pahoinvointi helpottaa pian :/
      Kirjoittelinkin uuden postauksen just hetki sitten blogiin.
      Pitää yrittää kunnostautua tässä kirjoittelussa nyt :)

      Poista
  2. Kiitos ! <3<3
    Luin uusimmat postaukset, kiva kuulla, että siellä on odotus mennyt hyvin. :) Vatsasi on kauniisti pyöristynyt! <3
    Ultrassa oli kaikki hyvin. <3 Oli se niin mieletöntä nähdä se pieni siellä möllöttämässä ja kuulla sydämen lyönnit. :) Nyt vielä kuukausi jännäämistä ja hissunkissun olemista ennen kuin 12 viikkoa tulee täyteen. Päivä kerrallaan vaan mentävä eteenpäin. :)
    Kaikkea hyvää teille odotukseen! <3
    T. Mustikka

    VastaaPoista