25. helmikuuta 2016

Ultraus Inseminaatiota varten

Tänään kävin polilla ultrassa.
Lääkäri sanoi ultratessaan, että jostain syystä tällä kertaa johtofollikkeli ei ole aivan priimaa.
Eli ei niin pyöreä/hyvänmallinen ja suuri kuin edellisissä kierroissa vastaavana kiertopäivänä.
Lääkitys on ollut sama kuin edellisissäkin kierroissa.
Nyt lääkäri sanoi, että johtofollikkeli on kooltaan pienempi ja kohdun limakalvo vain 4 mm.
Jotain follikkelin sisälläkin oli ei-niin-priimaa.
Toisinsanoen rupuinen follikkeli.

Inseminaatio tehdään kuitenkin heti alkuviikosta.



Nyt pistelen kahtena iltana (To & Pe) Menopuria 75IU (Menotropiini) kypsyttämään follikkeleja.
Lauantai-illalla pistetään Pregnyl irroittamaan munasolu.
Maanantaina sitten Inseminaatioon.

Oon yrittänyt kytätä Omakanta-palvelusta, joko tämänpäiväisen käynnin teksti olisi tullut, mutta ei näy vieläkään.
Lääkärin tekstejä on kiva lukea aina jälkeenpäin, koska asiat unohtaa helposti, vaikka ne vastaanotolla kuulisikin.
Haluan päästä lukemaan äkkiä, mitä siellä nyt todellisuudessa oli huonompaa kuin aiempina kertoina.

Mietin vain, että voiko rupuisesta follikkelista kuitenkin lähteä kehittymään lapsi?


//EDIT: 
Lääkärintekstissä lukee:
"Endometrium nyt ohuehko 4.6 mm, kolmilehtinen. Vasemmassa ovariossa johtofollikkeli 14 mm, ei aivan kauniin symmetrisen pyöreä ja sisällä ikäänkuin toinen rakkula."//

MIKÄ IHMEEN TOINEN RAKKULA??

3 kommenttia:

  1. Itse olen ainakin kuullut, että ihmissilmään rupuiselta näyttävä voikin olla hyvä ja kehittyä lapseksi ja toisinkin päin niin, että hyvältä näyttävä folli voi olla jotenkin kehityskelvoton. Tsemppiä inssiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että se vain näyttää huonolta. Just katsoin lääkärin tekstin, joka oli tullut ja lisäsinkin tuonne loppuun lainauksen.
      Kiitos :)

      Poista
  2. Tuskin lääkäri kuitenkaan inssiä suunnittelisi, jos raskaus ei voisi siitä follista silti alkaa. :) Että varmaan mahdollisuuksia on kyllä. :) Kysy maanantaina mitä se sisällä oleva toinen rakkula voisi tarkottaa?
    Toivonmukaan folli olis parempi sitten ja kasvanut lisää, voihan pregnylkin sitä vähän "parantaa"? :)

    Onnea Inssiin! <3

    VastaaPoista