19. maaliskuuta 2016

Oirehdintaa

Tänään rv 4+3.
Aika kuluu ärsyttävän hitaasti odotellessa ensimmäistä ultraa.

Vointi on ollut pääsääntöisesti hyvä.


Vaikkakin...
Menkkamaiset kivut vatsassa jatkuvat.
Nännit ovat arat.
Väsyttää ja paljon!
Turvotus vaivaa, varsinkin syönnin jälkeen.
Vessanpesuaineen haju ällöttää.
Paino on noussut n.1,3 kg edellisen kierron alusta.

Tähän saakka olen välttynyt pahoinvoinnilta ja toivon välttyväni siltä mahdollisimman paljon jatkossakin, koska mä yksinkertaisesti VIHAAN oksentamista.

Kokemuksia raskauspahoinvoinnista tai sen vaivaamattomuudesta?

2 kommenttia:

  1. Mulla raskauspahoinvointi alkoi molemmilla kerroilla vasta viikolla 6 tai jotain, mutta kestikin sitten sinne viikoille 20-22. Melki koko ajan huono olo mutta oksentamaan jouduin vain n. kerran viikossa. Parasta oli syödä jotain aina kun tuli vähänkin huono olo ja takin taskussa pidin karkkeja, jos huono olo yllätti kun en ollut kotona. Joo tulihan sitä painoakin enemmän kuopuksen kanssa kun en ollut töissä niin sain syödä kun tuli tarve, mutta oli se lopulta parempi kun jatkuva huono olo esikoisen kanssa kun olin vielä töissä. Kilot lähti kyllä pelkällä imetyksellä kahta lukuunottamatta. -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia! Kiitos kun kerroit :)
      Aika pitkään sulla jatkui tuo pahoinvointi :/

      Poista